Drop - Vuoden designteko 2015

Inspiroidu » Ajankohtaista » Drop - Vuoden designteko 2015

 

Suomalaisen Työn Liitto on juuri myöntänyt Vuoden Designteko 2015 -palkinnon Drop-designaltaalle. Palkinto luovutettiin Habitaressa ja sen ojensi teollisuusneuvos Kari Kallonen.

 

– Tuotteen muotoilussa ilmenee jo lähes vakiintuneen muodon saaneen tuotteen ajattelu uudella, vaihtoehtoisella tavalla. Tuote tarjoaa kuluttajalle kiinnostavan vaihtoehdon, jossa ulkotiloihin sijoitettava allas voidaan integroida helposti osaksi modernia tilarakentamista, Kallonen totesi Drop-altaasta.

Vuoden designteko -palkinto jaetaan vuosittain suomalaiselle yritykselle, jonka liiketoiminnassa design näyttelee merkittävää roolia. Muut palkintokriteerit ovat vastuullisuus, omaperäisyys ja design osana arkea.

 

Palkintoraatiin Kallosen lisäksi kuuluvat Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sekä Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Finatex ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

 

– Drop-altaan skandinaavisen pelkistetty ja toisaalta käyttäjälähtöinen muotoilu ovat herättäneet huomattavaa kiinnostusta. Drop-allas mukautuu kunkin asiakkaan tarpeisiin ja lämmitysmuodonkin voi halutessa valita puukamiinan ohella kaasusta, sähköstä tai vaikkapa maalämmöstä. Uniikki upea design on Drop-altaan menestyksen kulmakivi ja todistaa sen, että ennakkoluulottomalla muotoilutyöllä voi haastaa perinteisiä toimijoita, toteaa Drop-altaan brändi- ja markkinointijohtaja Anssi Kiviranta.

 

– Vuoden designteko –palkinnon saaminen on meille äärimmäisen mahtava kunnianosoitus ja kannustaa meitä tekemään suomalainen design tunnetuksi myös Suomen rajojen ulkopuolella, minne jo lähitulevaisuuden tähtäimemme on asetettu, Kiviranta jatkaa.

 

Vuoden designteko -palkinto jaettiin nyt neljättä kertaa. Aiempina vuosina tunnustuksen ovat saaneet bambukuituisia vauvanvaatteita suunnitteleva ja valmistava Beibamboo Oy (2012), korkealaatuisia ja kekseliäitä mattoja valmistava VM-Carpet (2013) ja puisia Lastu-nimisiä suojakuoria mobiililaitteille valmistava Droplet Hitech Design Oy (2014).

 

 

 



 

 

 

 



KÄYTTÄJÄTUNNUS
SALASANA

Kirjautuminen

Kirjaudu sisään antamalla
tunnuksesi ja salasanasi.

› Uusi asiakas? Rekisteröidy tästä.
› Unohtuiko salasana?