Mikko Rantanen ja muita uusia sijoittajia tukemaan Dropin kansainvälistä kasvua

Inspiroidu » Ajankohtaista » Mikko Rantanen ja muita uusia sijoittajia tukemaan Dropin kansainvälistä kasvua

 

 

 

ULKOALTAITA MYYVÄ DESIGNYRITYS DROP DESIGN POOL OY SAI HILJATTAIN PÄÄTTYNEESSÄ OSAKEANNISSA 11 UUTTA OMISTAJAA. YKSI HEISTÄ ON NHL-JÄÄKIEKKOILIJA MIKKO RANTANEN. ”HALUSIN SIJOITTAA KOTIMAISEEN YRITYKSEEN, JONKA TUOTE KIINNOSTAA ITSEÄNI. DROPIN ALTAIDEN MODERNI MUOTOILU ON ERITTÄIN ONNISTUNUT, JOTEN USKON, ETTÄ YRITYKSELLÄ ON MYÖS KANSAINVÄLISTÄ KASVUNVARAA”, RANTANEN SANOO.


Turkulainen designulkoaltaita myyvä Drop Design Pool järjesti maalis-huhtikuun vaihteessa osakeannin, joka toi yritykselle noin 380 000 euroa. Uusia omistajia yritys sai 11, joista kuusi on yrityksen omasta henkilöstöstä.

 

Yksi tällä kierroksella eniten sijoittaneista on NHL-joukkue Colorado Avalanchessa jääkiekkoa pelaava Mikko Rantanen.

 

”Ulkoaltaat ovat selvästi kasvava trendi omakotitalojen ja jopa rivitaloasuntojen pihoilla. Dropin altaat poikkeavat muista markkinoilla olevista malleista. Pisaranmallinen, moderni muotoilu on erittäin onnistunut”, Rantanen sanoo.

 

Yksi tärkeimmistä tekijöistä Rantasen sijoituspäätöksen takana oli yrityksen kotimaisuus. Kaikki Drop Design Poolin sähkölämmitteiset altaat valmistetaan Suomessa.

Hän näkee Dropilla myös kansainvälisiä mahdollisuuksia.

 

”Kilpailu on varmasti kovaa, mutta tuote on hyvä ja pohjoismainen design on maailmalla arvossaan, joten uskon, että kasvun mahdollisuuksia löytyy”, Rantanen toteaa.

 

Tulevaisuudessa hän näkisi mielellään Dropin altaan myös omassa kotipihassaan. Oma kiinnostus porealtaisiin oli yksi syy sijoittaa Dropiin.

 

”Amerikassa kerrostalokotini taloyhtiössä on ulkoallas, ja onhan siellä kiva käydä sekä kesällä että talvipakkasilla”, Rantanen kertoo.

 

 

OSAKEANTI TOI MYÖS OSAAMISTA


Drop Design Poolin toimitusjohtaja Ilkka Haapaniemi on tyytyväinen osakeantiin.

 

”On hienoa, että tällaisenakin aikana pääomasijoittajilta löytyy uskoa yrityksiin. Tarkoituksenamme ei ollut vain kerätä rahaa, vaan haimme mukaan henkilöitä, jotka voivat tuoda oman osaamisensa kautta firmaan muutakin lisäarvoa. Olen iloinen, että Mikko Rantanen lähti mukaan. Hän tuo tullessaan yhteyksiä kansainvälisiin vaikuttajiin Ruotsissa, Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa”, Haapaniemi sanoo.

 

Haapaniemi on hyvillään myös siitä, että kuusi yhtiön omaa työntekijää lähti osakkaaksi.

 

”Tämä kertoo todellisesta uskosta bisnekseemme ja sen tulevaisuuteen. Jatkossa tavoitteenamme on kasvaa voimakkaasti. Uusitussa allasmallistossamme on nyt tekniikka, joka on käytössä maailmanlaajuisesti, joten esimerkiksi varaosia on saatavilla helposti ympäri maailman”, Haapaniemi toteaa.

 

Osakaslista 21.4.2020:

 

Kiviranta Group Oy
Nikolai Ruola
Finnish Stars Ab
Leap Investors Oy
Haapaniemi Holding Oy
Mikko Rantanen
TSCAP Holding Ab
Matias Mäenpää
Honkaniemi Development Oy
Mediadrive Oy
Oy Cherwik Ab
Arttu Rantala
Erik Wargh
Lauri Saarinen
Henri Alho
Tuomas Hellsten

 

Lisätietoja:

 

Ilkka Haapaniemi

 

toimitusjohtaja, Drop Design Pool Oy

 

040 637 7950

 

ilkka.haapaniemi@drop.fi

 

 

Drop Design Pool Oy on vuonna 2009 perustettu designalan yritys, joka myy ulkoaltaita ja designtulia. Yrityksen liikevaihto vuonna 2019 oli 1,8 miljoonaa euroa, ja se työllistää 7 henkilöä. Pisaranmuotoinen, luonnosta inspiraationsa saanut Drop-allas on suunnittelija Nikolai Ruolan käsialaa, ja se sai vuonna 2015 Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Vuoden Designteko -palkinnon.

 





KÄYTTÄJÄTUNNUS
SALASANA

Kirjautuminen

Kirjaudu sisään antamalla
tunnuksesi ja salasanasi.

› Uusi asiakas? Rekisteröidy tästä.
› Unohtuiko salasana?